menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Blogit Uratarinat

Erilaisia rooleja ja tukea niissä onnistumiseen

HR-johtaja Eija Ruuska kehittää Cargotecissa johtamista, yhtä sen painopistealueista kilpailuedun kasvattamisessa.

Eija Ruuska vastaa Cargotecin kuormankäsittelyratkaisuja toimittavan Hiab-liiketoiminta-alueen EMEA:n (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) HR-toiminnoista. Ruuska tuli Cargoteciin hoitamaan palkitsemiseen sekä ulkomaan komennuksiin liittyviä tehtäviä. Hän oli aiemmin tehnyt vastaavaa työtä konsulttina suomalaisille suuryrityksille.

Valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 Ruuska työllistyi konsulttitalo EY:lle (ent. Ernst & Young). ”Siellä tehtiin paljon asiakastyötä, ja opin tuntemaan suomalaisia suuryrityksiä”, Ruuska muistelee. “EY tarjosi urapolkuja myynnissä ja esimiestyössä. Koin itseni kuitenkin enemmän asiantuntijaksi, joten aloin miettiä työmahdollisuuksia myös EY:n ulkopuolella”.

Cargotecissä oli avoinna ulkomaan komennukseen liittyvä tehtävä. Ruuska kiinnostui siitä, haki työpaikkaa ja tuli valituksi tehtävään. ”Olin tehnyt paljon erilaisia projekteja jo EY:llä samaan asiaan liittyen, ja minua kiinnosti yhä enemmän saada toinen näkökulma asiaan yhden yrityksen sisältä”.

Ruuska on työskennellyt Hiabissa nyt jo seitsemän vuotta, edeten vuosien varrella yhä vastuullisempiin tehtäviin. Hän kokee, että Hiabissa ihmisiä tuetaan aktiivisesti tarttumaan uusiin haasteisiin. ”Olen ollut talossa jo 5–6 eri roolissa, ja omat esimieheni ovat aina olleet hyviä. Olen saanut halutessani uusia mielenkiintoisia tehtäviä ja tukea niissä onnistumiseen”.

Johtamisen laatu keskiössä

Ruuska on ollut rakentamassa johtamisen kehittämiseen tähtääviä koulutusohjelmia. Cargotecin 300:lle ylimmän tason johtajalle suunnattuun Lead-ohjelmaan sekä omien esimiesten ja HR-kouluttajien vetämiin kaksipäiväisiin Grow-ohjelmiin käytetään paljon resursseja. Konsernissa jokainen esimies käy jommankumman koulutuksen.

”Perimmäisenä tavoitteena on, että esimiehet pystyvät auttamaan tiimiläisiään löytämään strategisten tavoitteiden kanssa linjassa olevan merkityksen työlleen. Näin tiimit toimivat paremmin, mikä johtaa tuottavampaan työhön ja kilpailuetuun markkinoilla. Viimeisen parin vuoden ajan olemme panostaneet tähän roimasti”, Ruuska valottaa.

”On hienoa nähdä, kuinka ylpeitä ja sitoutuneita ihmiset ovat tuotteisiimme ja asiakkaisiimme. Vahva yhteiseen päämäärään pyrkimisen tunne on ollut pääsyy, että olen viihtynyt täällä niin hyvin. Kulttuuri on avoin, ja aidat ovat matalalla mennä keskustelemaan kenen tahansa kanssa. Siitä syntyy menestyksekäs toimintakulttuuri”, Ruuska summaa.

Lue lisää

Mitä mieltä olet sivustosta?