menu

Liiketoiminta:

{{displayStock}}

Press release MacGregor Kalmar

Cargotec myy suunnitteluyksikkönsä Intiassa ja aloittaa pitkäaikaisen kumppanuuden Citecin kanssa

13.6.2014

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 13. KESÄKUUTA 2014 KLO 9

Cargotec on solminut pitkäaikaisen kumppanuussopimuksen Citecin kanssa ja myynyt sille Intian Punessa sijaitsevan Cargotec Engineering India (CEI) -suunnitteluyksikkönsä. Citec on kansainvälinen tekniseen suunnitteluun ja informaationhallintapalveluihin erikoistunut yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Vaasassa. Vuonna 2013 yhtiön liikevaihto oli noin 70 miljoonaa euroa. Kaupan myötä Cargotecin nykyinen suunnittelutoiminta ja 110 työntekijää Punessa siirtyvät Citecin palvelukseen. Kaupan osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Intian Punessa sijaitseva Cargotecin tutkimuskeskus on erikoistunut globaalin lastinkäsittelyalan teknisiin suunnitteluhankkeisiin. Jatkossa Punen yksikkö ja Citecin muut globaalit yksiköt tarjoavat Cargotecille ja sen Hiab-, Kalmar- ja MacGregor-liiketoiminta-alueille tekniseen suunnitteluun, projektinhallintaan ja tekniseen dokumentointiin liittyviä palveluja. Citec-kumppanuuden myötä Cargotec voi keskittyä Intiassa entistä paremmin ydinliiketoimintoihinsa ja hyödyntää samalla joustavasti ja tehokkaasti kilpailukykyisiä suunnittelupalveluja.

"Cargotec on etsinyt Intiasta suunnittelukumppania. Valinta oli lopulta helppo, sillä Citecilla on vankka kokemus globaalista toiminnasta Intiasta käsin. Kumppanuus parantaa entisestään Cargotecin joustavuutta ja tehokkuutta ja tarjoaa samalla erinomaisia urakehitysmahdollisuuksia kaikille 110 tekniselle asiantuntijalle, jotka siirtyvät Citecin palvelukseen. Strateginen tavoitteemme on kasvattaa ja vahvistaa Hiab-, Kalmar- ja MacGregor-liiketoimintojen markkinaosuuksia Intiassa jatkuvasti", Kalmar-liiketoiminta-alueen johtaja Olli Isotalo toteaa.

"Tämä on merkittävä askel Intian-toiminnoillemme, ja se avaa meille erinomaisia liiketoimintamahdollisuuksia myös muualla maailmassa. Olemme valmiita palvelemaan Cargotecia ennakoivasti ja tarjoamaan älykkäitä suunnitteluratkaisuja ja laajaa osaamistamme strategisen tavoitteemme mukaisesti", Citecin toimitusjohtaja Martin Strand painottaa.

Citec on toiminut Intiassa 10 vuotta. Yhtiön Mumbain, Chennain ja Bangaloren toimipaikoissa työskentelee yli 530 henkilöä. Cargotecilla on Intian toimipaikoissaan yhteensä 315 työntekijää CEI-tutkimuskeskuksen myynnin jälkeen.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Olli Isotalo, johtaja, Kalmar, puh. 020 777 4111
Maija Eklöf, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kalmar, puh. 020 777 4096

Lisätietoja sijoittajille:
Paula Liimatta, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084

Cargotec muokkaa lastinkäsittelytoimialaa asiakkaidensa ja osakkeenomistajiensa eduksi. Cargotecin liiketoiminta-alueet MacGregor, Kalmar ja Hiab tunnetaan johtavista lastin- ja kuormankäsittelyalan ratkaisuistaan ympäri maailman. Niiden maailmanlaajuiset verkostot toimivat lähellä asiakkaita, ja kattavat huoltopalvelut takaavat jatkuvan, luotettavan ja ympäristöystävällisen toiminnan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Cargotecin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 3,2 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 11 000 henkilöä. Cargotecin B-sarjan osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä kaupankäyntitunnuksella CGCBV. www.cargotec.fi