menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Lehdistötiedote

Cargotec mukaan merenkulun kansainväliseen Rainmaking startup-kiihdyttämöohjelmaan

03.09.2018

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 3. SYYSKUUTA 2018 KLO 12.00

Cargotec mukaan merenkulun kansainväliseen Rainmaking startup-kiihdyttämöohjelmaan
Cargotec osallistuu Trade & Transport Impact -kiihdyttämöohjelmaan, joka tuo yhteen maailman johtavia merenkulku-, kuljetus- ja logistiikka-alan yhtiöitä ja startup-yrityksiä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja alan suurimpiin haasteisiin. Ohjelma on laajuutensa ja maantieteellisen kattavuutensa puolesta ensimmäinen laatuaan, ja sen alullepanija on Rainmaking Ltd. Ohjelman suunniteltu kesto on kolme vuotta, päätoimipisteenä on Hampuri.
 
Cargotec on yksi ohjelman keskeisistä toimijoista. Sen Kalmar- ja MacGregor -liiketoiminta-alueiden erinomainen tuntemus kuljetusketjun eri vaiheista hyödyttää mukaan tulevia startup-yrityksiä esimerkiksi näkemyksen, tietovirtojen ja markkinanäkyvyyden muodossa.
 
"Maailma muuttuu nopeasti, ja digitaalinen murros vaikuttaa myös merenkulku- ja logistiikka-aloihin. Pysyäksemme mukana vauhdissa haluamme tehdä yhteistyötä innovatiivisten, ketterien ja nopealiikkeisten toimijoiden kanssa. Startup-yritykset ovat erinomaisia yhteistyökumppaneita, kun haluamme puuttua arvoketjun tehottomuuteen nykyaikaisten ratkaisujen, tekniikoiden ja liiketoimintamallien kautta", Cargotecin kehittyvän digitaalisen liiketoiminnan johtaja Tero Hottinen toteaa.
 
"Meillä on aiempaa kokemusta erilaisista toimista ja ekosysteemeistä startup-yritysten kanssa. Ohjelman myötä kasvatamme panostustamme entisestään. Rainmaking-yhtiöllä on korkeatasoista maailmanlaajuista osaamista ja kokemusta lupaavien startup-yritysten etsinnästä ja mentoroinnista. Yhdessä sen ja muiden ohjelmassa mukana olevien kumppaneiden kanssa viemme eteenpäin muutosta, josta on hyötyä tulevaisuudessa", hän jatkaa.
 
"Olemme vuosien saatossa kehittäneet hyväksi todettuja malleja ja keränneet kokemusta muilta aloilta", sanoo startup-kiihdyttämö Rainmakingin perustaja ja osakas Alex Farcet. "Nyt hyödynnämme osaamistamme merenkulun, kuljetuksen ja logistiikan saroilla. On ilo päästä tekemään yhteistyötä Cargotecin kanssa. Sillä on ainutlaatuinen asema maailmanlaajuisissa tavaravirtaketjuissa, ja se haluaa aidosti osallistua alan kehitykseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa".

Kuva: Rainmaking-ohjelmaan osallistuvat startup-yritykset hyötyvät Cargotecin ja sen liiketoiminta-alueiden asiantuntemuksesta ja osaamisesta.
Kuvateksti: Rainmaking-ohjelmaan osallistuvat startup-yritykset hyötyvät Cargotecin ja sen liiketoiminta-alueiden asiantuntemuksesta ja osaamisesta.
 
Lisätietoja ohjelmasta on saatavilla johtavilla merenkulkualan SMM-messuilla, jotka alkavat Hampurissa Saksassa 4.9. Cargotecin Tero Hottinen on paikalla ja antaa mielellään haastatteluja (yhteystiedot alhaalla). Cargotecin MacGregor-liiketoiminta-alueeseen voi tutustua SMM-messuilla A1-hallin osastolla 423, ja Cargotecin Kalmar-liiketoiminta-alueeseen kuuluva Navis on paikalla B6-hallin osastolla 317.

Kuvateksti, kuva 1 (liite): Cargotec osallistuu Rainmaking-ohjelmaan, joka tuo yhteen maailman johtavia merenkulku-, kuljetus- ja logistiikka-alan yhtiöitä ja startup-yrityksiä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja alan suurimpiin haasteisiin.  
Kuvateksti, kuva 2 (liite): Rainmaking-ohjelmaan osallistuvat startup-yritykset hyötyvät Cargotecin ja sen Kalmar- ja MacGregor-liiketoiminta-alueiden asiantuntemuksesta ja osaamisesta. 
 
 Lisätietoja:
Tero Hottinen, kehittyvän digitaalisen liiketoiminnan johtaja, Cargotec, puhelin: 044 583 8253, sähköposti: tero.hottinen(at)cargotec.com
Pia Friberg, viestintäjohtaja, Cargotec, puhelin: 040 097 1842, sähköposti: pia.friberg(at)cargotec.com
Alex Farcet, perustaja ja osakas, Rainmaking Ltd., puhelin: +45 60 52 24 50, sähköposti: af(at)rainmaking.io
 
Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotecin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 3,2 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää yli 11 000 henkilöä. www.cargotec.fi
 
Rainmaking Ltd:n pääkonttori sijaitsee Lontoossa, ja sillä on toimipisteet myös New Yorkissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa. Yritys pyrkii edistämään positiivista muutosta yhdessä yli 200 yrittäjän, strategin, tuoteasiantuntijan, kehittäjän, suunnittelijan ja sijoittajan kanssa. Kansainvälisen verkostonsa ansiosta Rainmakingillä on hyvät yhteydet innovatiivisiin startup-yrityksiin ja muihin aloitteleviin yrityksiin kaikissa tärkeimmissä startup-ympäristöissä. Rainmaking on erikoistunut merenkulkuun, logistiikkaan ja kuljetukseen, ja se tekee yhteistyötä alojen johtavien yhtiöiden ja startup-yritysten kanssa.

Liite:

Mitä mieltä olet sivustosta?