menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Pörssitiedote

Mikael Mäkinen johtamaan Cargotecin Marine-liiketoiminnan listaamista Aasiassa, muutoksia johtoryhmässä

04.10.2012

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 4. LOKAKUUTA 2012 KLO 9.30

Cargotecin hallitus päätti syyskuussa jatkaa Marinen listaamisen valmistelua Aasiassa. Listaaminen tapahtuisi viimeistään vuoden 2013 toisella puoliskolla markkinatilanteen salliessa. Tukeakseen kasvua ja arvon lisäämistä listaamisprosessissa hallitus on päättänyt nimittää Cargotecin toimitusjohtajan diplomi-insinööri Mikael Mäkisen (s. 1956) Marine-liiketoiminta-alueen johtajaksi johtamaan Marinen listaamista Aasiassa. Nykyinen Marine-liiketoiminta-alueen johtaja, Pekka Vauramo, on nimitetty Marine-liiketoiminta-alueen operatiiviseksi johtajaksi.

"Mikael Mäkinen on johtanut pörssiyhtiötä, hänellä on kahdeksan vuoden kokemus Singaporesta laivanrakennusalalta ja hän on kehittänyt Cargotecista maailmanlaajuisen markkinajohtajan. Nämä saavutukset vakuuttivat meidät, että Mäkisellä on oikea osaaminen tehtävään", sanoo Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin.

"Tartun innostuneena haasteeseen listata Marine Aasiassa. Pekka Vauramon kokemus operatiivisesta johtamisesta sekä liiketoiminnan kehittämisestä Aasiassa varmistaa onnistuneen projektin", Mikael Mäkinen kommentoi uutta tehtäväänsä Marine-liiketoiminta-alueen johtajana.

Tapio Hakakari, Cargotecin hallituksen varapuheenjohtaja, on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 8.10.2012 alkaen. Cargotecin hallitus on päättänyt olla nimittämättä hänelle sijaista. Cargotecin hallitus on aloittanut uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin.

Cargotecin johtoryhmän kokoonpano muuttuu, jotta se tukee uutta hallinto- ja ohjausjärjestelmää ja siihen siirtymistä. 8.10.2012 alkaen johtoryhmän muodostavat väliaikainen toimitusjohtaja Tapio Hakakari, talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä, sekä liiketoiminta-alueiden johtajat Mikael Mäkinen (Marine), Olli Isotalo (Terminals) ja Axel Leijonhufvud (Load Handling).

Muutokset astuvat voimaan 8.10.2012.

Lisätietoja lehdistölle:
Mikael Mäkinen, toimitusjohtaja, puh. 020 777 4100
Anne Westersund, viestintä- ja markkinointijohtaja, puh. 020 777 4460

Lisätietoja sijoittajille:
Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 777 4104

Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua niin maalla kuin merelläkin - kaikkialla, missä tavara liikkuu. Cargotecin tytärbrändit Hiab, Kalmar ja MacGregor tunnetaan kuorman- ja lastinkäsittelyalan johtavina brändeinä ympäri maailman. Maailmanlaajuinen Cargotecin verkosto toimii lähellä asiakkaita, ja kattavat huoltopalvelut takaavat laitteiden jatkuvan, luotettavan ja ympäristöystävällisen toiminnan. Cargotecin liikevaihto vuonna 2011 oli 3,1 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 10 500 henkilöä. Cargotecin B-sarjan osakkeet on noteerattu Helsingin NASDAQ OMX -pörssissä kaupankäyntitunnuksella CGCBV. www.cargotec.com

 

Mitä mieltä olet sivustosta?