menu

Liiketoiminta:

{{displayStock}}

MacGregor Kalmar Pörssitiedote

Cargotec ostaa merikuljetusalan ohjelmistoyrityksen

20.1.2016

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 20.1.2016 KELLO 9
 
Cargotec ostaa merikuljetusalan ohjelmistoyrityksen
 
Cargotec Oyj on sopinut ostavansa INTERSCHALT maritime systems AG:n, joka on johtava merikuljetusalan ohjelmistojen ja niihin liittyvien palveluiden toimittaja. Hankinta täydentää Cargotecin strategista tavoitetta olla johtava älykkään lastinkäsittelyn yritys. Cargotec saa hankinnan myötä lisää osaamista uusimmista ohjelmisto- ja palveluratkaisuista sekä maailmanlaajuisen haarakonttorien, huoltopisteiden ja yhteistyökumppanien verkoston. 
 
Cargotec on sopinut ostavansa saksalaisen INTERSCHALT-ohjelmistoyhtiön koko osakekannan. INTERSCHALTin liikevaihto oli 42 miljoonaa euroa vuonna 2014, ja sillä on yli 200 työntekijää. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen aikana, ja se edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. INTERSCHALT konsolidoidaan Cargotecin kirjanpitoon, kun kauppa on lopullinen. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppasummaa julkisteta.
 
"Viimeisten parin vuoden ajan olemme keskittyneet kannattavuutemme parantamiseen, ja nyt olemme valmiita toteuttamaan strategiamme seuraavan vaiheen", sanoo Cargotecin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen. "Tavoitteemme on, että viiden vuoden kuluessa palvelut ja ohjelmistot tuottavat 40 % liikevaihdostamme. Tämä hankinta sopii strategisesti erittäin hyvin Kalmar-liiketoimintamme Navis- ja XVELA-järjestelmien tarjontaan, ja se tuo uutta palveluliiketoimintaa myös MacGregorille."
 
"INTERSCHALTin ostaminen on osa strategiaamme pyrkiä kasvattamaan ohjelmistoliiketoimintaamme uusille aloille ja luomaan lisäarvoa uusille ja nykyisille asiakkaillemme. Hankinta laajentaa asiakaskuntaa sekä tuo lisää kykyjä, osaamista, mahdollisuuksia ja ohjelmistotuotteita, jotka tukevat XVELA-järjestelmän tulevaa kasvua johtavana yhteistoiminta-alustana valtamerirahtaajien, terminaalien ja niiden laivauskumppanien välillä", sanoo Kalmarin toimitusjohtaja Olli Isotalo. "Olemme hyvin tyytyväisiä avautuviin suuriin kasvumahdollisuuksiin."
 
"Kun aloitimme keskustelut hankinnasta, kävi hyvin nopeasti ilmi, että strategiset näkemyksemme alan tulevaisuudesta olivat hyvin samanlaiset. Yhdessä Interschaltin ja Cargotecin ohjelmistot auttavat asiakkaitamme luomaan lisäarvoa yhä monimutkaisemmaksi käyvässä merikuljetuslogistiikan maailmassa", sanoo INTERSCHALTin toimitusjohtaja Robert Gärtner. 
 
Interschalt toimittaa ratkaisuja ja palveluita merikuljetusalalle, ja sen toiminta on jaettu kahteen osaan: ohjelmistoratkaisuihin ja palveluihin. Cargotecin suunnitelmissa on yhdistää ohjelmistoratkaisut Kalmar-liiketoiminta-alueeseen ja palvelut MacGregor-liiketoiminta-alueeseen. 
 
 
Lisätietoja:
Olli Isotalo, toimitusjohtaja, Kalmar
puh. 040 553 1114 etunimi.sukunimi@kalmarglobal.com
 
Michel van Roozendaal, johtaja, MacGregor
puh. +32 478 806 092
 
Robert Gärtner, toimitusjohtaja, INTERSCHALT,
puh. +49 40 83033-0
 
Paula Liimatta, sijoittajasuhdejohtaja, Cargotec Corporation 
puh. 020 777 4084
 
Maija Eklöf, Vice President, Marketing and Communications, Kalmar
puh. 020 777 4096, etunimi.sukunimi@kalmarglobal.com
 
Virpi Raski, Corporate Communications Director, Cargotec
puh. 040 581 6616, etunimi.sukunimi@cargotec.com
 
 
Cargotec muokkaa lastinkäsittelyalaa asiakkaidensa ja osakkeenomistajiensa eduksi. Cargotecin liiketoiminta-alueet, MacGregor, Kalmar ja Hiab, ovat lastin- ja kuormankäsittelyratkaisujen tunnustettuja markkinajohtajia kaikkialla maailmassa. Niiden maailmanlaajuinen verkosto on asiakkaita lähellä ja tarjoaa monipuolisia palveluita, jotka auttavat asiakkaita ylläpitämään toimintaansa sekä toimimaan kestävällä ja luotettavalla tavalla. Cargotecin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 3,4 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 11 000 henkilöä. Cargotecin B-sarjan osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksella CGCBV. www.cargotec.com