menu

Liiketoiminta:

{{displayStock}}

Pörssitiedote

Cargotec tarkentaa ylöspäin liikevoittoennustettaan vuodelle 2010

18.10.2010

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 18.10.2010 KLO 9.00

 

 

Cargotecin kolmannen vuosineljänneksen ja erityisesti syyskuun toteuman johdosta yhtiön näkyvyys loppuvuoden toimitusten ajoitukseen ja kannattavuuteen on parantunut. Tämän perusteella yhtiö tarkentaa ylöspäin liikevoittoennustettaan. Vuoden 2010 liikevoiton arvioidaan olevan 120-130 miljoonaa euroa. Aikaisemmin yhtiö arvioi liikevoiton ylittävän 100 miljoonaa euroa. Sekä aiempi että nyt tarkennettu liikevoittoennuste sisältävät kertaluonteiset uudelleenjärjestelykulut.

 

Cargotec toistaa heinäkuussa julkistetun liikevaihtoennusteensa, jonka mukaan vuoden 2010 liikevaihdon arvioidaan olevan vuoden 2009 tasolla sekä Industrial & Terminalin että Marine -raportointisegmentin osalta.

 

Cargotec julkaisee tammi-syyskuun osavuosikatsauksen keskiviikkona 27.10.2010 klo 8.30.

 

 

Lisätietoja:
Mikael Mäkinen, toimitusjohtaja, puh. 0204 55 4243
Paula Liimatta, sijoittajasuhdepäällikkö, puh. 0204 55 4634

 

 

Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua niin maalla kuin merelläkin - kaikkialla, missä tavara liikkuu. Cargotecin tytärbrändit Hiab, Kalmar ja MacGregor tunnetaan kuorman- ja lastinkäsittelyalan johtavina brändeinä ympäri maailman. Maailmanlaajuinen Cargotecin verkosto toimii lähellä asiakkaita, ja kattavat huoltopalvelut takaavat laitteiden jatkuvan, luotettavan ja ympäristöystävällisen toiminnan. Cargotecin liikevaihto vuonna 2009 oli 2,6 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 9 500 henkilöä. Cargotecin B-sarjan osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.cargotec.fi