Muutos kohti kestävää maailmaa vaikuttaa Cargotecin liiketoimintaan. Toisaalta vaikutamme itse ympäröivään maailmaan monin tavoin. Nämä vaikutukset ovat Cargotecin vastuullisuustyön perusta.
Cargotec on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG) ja tukee jokaisen 17 tavoitteen päämäärää. Olemme tunnistaneet kuusi SDG-tavoitetta, joissa vaikutuksemme on merkittävin.
SDG 12 ja 13: Laitteemme, palvelumme ja ohjelmistomme mahdollistavat toimialamme ohjaamisen kohti vähähiilistä ja kiertotaloutta tukevaa tulevaisuutta, esimerkiksi sähköistämällä laitetarjontaamme ja kehittämällä kiertotalouteen perustuvia liiketoimintamalleja.
SDG 8: Olemme sitoutuneet kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia koko arvoketjussa. Turvallisuus toimipisteissämme, toimitusketjussa ja laitteidemme käytössä on meille etusijalla ja etsimmekin jatkuvasti tapoja olla entistäkin parempia.
SDG 9: Ratkaisumme edistävät niin paikallista kuin globaaliakin infrastruktuuria ja kauppaa tekemällä logistiikasta tehokkaampaa, vastuullisempaa ja turvallisempaa teillä, satamissa ja merillä ympäri maailmaa.
SGD 16 ja 17: Olemme mukana kumppanuuksissa ja aloitteissa, jotka eidstävät kestävää kehitystä ja innovaatiota. Meillä on korkeat standardit vaatimustenmukaisen toiminnan suhteen ja olemme sitoutuneet estämään epäeettistä käyttäytymistä arvoketjussamme.