menu

Liiketoiminta:

{{displayStock}}

Lehdistötiedote Kalmar

Kalmar esittelee uuden Port 2060 -vision tulevaisuuden kestävästä lastinkäsittelystä

11.5.2017


CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 11. TOUKOKUUTA 2017 KLO 11
 
 
Cargoteciin kuuluva Kalmar on uudistanut Port 2060 -visionsa tulevaisuuden satamasta ja julkaisee videon, joka kuvaa kestävää lastinkäsittelyä vuonna 2060. Kalmarin uudistetun Port 2060 -vision mukaan vuonna 2060 data on mullistanut maailmankaupan ja tehnyt siitä entistä tehokkaamman, turvallisemman ja kestävämmän. Ihmiset asuvat älykaupungeissa osana globaalia ekosysteemiä, jossa kuluttajakysyntä ohjaa logistiikka- ja lastinkäsittelyteollisuutta.  
 
"Uskomme, että vuonna 2060 palvelut ovat entistä yksilöidympiä ja tehokkaampia. Erikoistuotteita, kuten omaa suosikkikahvia voi tilata suoraan paikalliselta tuottajalta. Hyödykkeitä liikutetaan nopeasti maailman eri kolkista älykonteissa, jotka tuntevat sisältönsä ja määränpäänsä. Kaikki liikenne on automatisoitua ja hyvin tehokasta", kertoo Frank Kho, Kalmarin markkinatutkimuksesta, strategiasta ja kehityksestä vastaava johtaja ja Kalmarin Port 2060 -ajatushautomon jäsen. 
 
Kalmarin tulevaisuuskuvassa terminaalit ovat kokonaisvaltaisia logistisia ekosysteemejä, jotka toimivat kysyntävetoisen yhteiskunnan vaihtokeskuksina maailmanlaajuisesti. Kaikki satamat ovat automatisoituja, ja niiden toiminta perustuu uusiutuvaan energiaan ilman hiilidioksidipäästöjä. Jatkuva ennakoiva huolto varmistaa, ettei toiminnassa esiinny ongelmia tai keskeytyksiä. Dataa hyödynnetään kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan hyväksi. Ihmisten tietoon ja kokemuksiin yhdistetty tekoäly auttaa ratkaisemaan hyvinkin monimutkaisia ongelmia. Ihmiset kytkeytyvät toisiinsa entistä tiiviimmin, ja uudet digitaaliset teknologiat ovat mahdollistaneet monimuotoisen yhteistyön, tuotekehityksen ja innovoinnin, jotka vaikuttavat myönteisesti ihmisten elämään ympäri maailman. 
 
Kalmarin Port 2060 -tulevaisuushanke lanseerattiin vuonna 2011 herättämään keskustelua satamateollisuuden tulevaisuudesta. Kalmar on pyrkinyt ennakoimaan lastinkäsittelyn tulevia haasteita ja ratkaisuja artikkelein, blogikirjoituksin ja konferenssiesityksin konttiliikenteen alkamisen satavuotisjuhlien lähestyessä. 
 
"Haluamme jatkossakin johtaa keskustelua lastinkäsittelyn tulevaisuudesta olemalla aktiivisia ja aloitteellisia sekä nostamalla esiin ajatuksia, jotka voivat auttaa asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme valmistautumaan tulevaisuuteen sekä sopeutumaan uusiin teknologioihin ja innovaatioihin", kertoo Maija Eklöf, Kalmarin markkinointi- ja viestintäjohtaja.
 
"Tällä kertaa halusimme ottaa kattavammin kantaa koko toimitusketjuun", lisää Frank Kho. "Alkuperäinen näkemys vuoden 2060 satamasta keskittyi enemmän sataman fyysisiin ulottuvuuksiin, ja se onkin kantanut hyvin nämä vuodet. Jatkossa digitalisaation, datan ja ohjelmistojen tuomat mahdollisuudet vaikuttavat syvällisesti maailmankauppaan ja logistiseen ekosysteemiin. Esimerkiksi automaatio ja tekoäly auttavat jatkossa meitä luomaan kestävämmän tulevaisuuden, ja samalla ne mahdollistavat paremman yhteistyön ja vuorovaikutuksen ihmisten välillä."
 
"Uusi Port 2060 -visio on avoimen yhteistyön ja luovuuden aikaansaannos. Kutsuimme kaikki Kalmarin ja Cargotecin työntekijät mukaan ideoimaan. Lopullinen visio syntyi yhteistyössä Kalmarin ja Naviksen tuotekehitys- ja liiketoiminnan kehitysasiantuntijoiden kanssa. Prosessi oli kokonaisuudessaan inspiroiva, ja sen aikana syntyi uusia ideoita ja ajattelutapoja. Keskustelu aiheesta jatkuu verkossa Port 2060 -blogissamme, jota päivitämme säännöllisesti", lisää Maija Eklöf.   
 
Katso Port 2060 -video ja seuraa Kalmarin News and Insights -osiota osoitteessa https://www.kalmarglobal.com/news--insights/
 
 
Lisätietoja lehdistölle:
 
Frank Kho, markkinatutkimuksesta, strategiasta ja kehityksestä vastaava johtaja, Kalmar, puh. +31 102 94 66 66
 
Maija Eklöf, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kalmar, puh. 020 777 4096, maija.eklof@kalmarglobal.com 
 
Kalmar tarjoaa markkinoiden kattavimman valikoiman lastinkäsittelyratkaisuja ja -palveluja satamiin, terminaaleihin, jakelukeskuksiin ja raskaan teollisuuden käyttöön. Kalmar on edelläkävijä terminaalien automatisoinnissa ja energiatehokkaassa konttien käsittelyssä. Joka neljäs kontti ympäri maailman siirretään Kalmar-ratkaisun avulla. Kalmarin laaja tuotevalikoima, maailmanlaajuinen palveluverkosto ja kyky integroida terminaalien eri prosessit saumattomasti toisiinsa tehostavat asiakkaan liiketoiminnan tuottavuutta kaikilla osa-alueilla. www.kalmarglobal.com  
 
Kalmar on osa Cargotecia. Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) liikevaihto vuonna 2016 oli noin 3,5 miljardia euroa, ja konserni työllistää yli 11 000 henkilöä. www.cargotec.fi

Liite: