menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Lehdistötiedote Kalmar

Kalmar investoi Ottawan tehtaansa laajentamiseen vastatakseen sähkökäyttöisten terminaalitraktoreiden kasvavaan kysyntään

07.06.2022

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 7. KESÄKUUTA 2022 KLO 10.00


Cargoteciin kuuluva Kalmar on ilmoittanut uudistavansa ja laajentavansa tuotantolaitostaan Kansasin Ottawassa, johon on keskitetty yhtiön Pohjois-Amerikan terminaalitraktoreiden valmistustoiminta. Lähes 20 miljoonan euron investointi mahdollistaa tehtaan vuotuisen tuotantokapasiteetin tuplaamisen ja tekee siitä Pohjois-Amerikan suurimman terminaalitraktorien tuotantolaitoksen. Investointi on tarpeen, koska logistiikka-alalla on kasvava kysyntä ekotehokkaista ratkaisuista, jotka eivät ole riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. 

Hankkeessa tehtaaseen rakennetaan laajennus, jolla hallitaan saapuvien materiaalien lisääntynyttä virtaa. Lisäksi otetaan käyttöön uusi kokoonpanolinjan syöttötekniikka trukkien käytön vähentämiseksi sekä materiaalien ja liikkumisen minimoimiseksi tuotantoalueella.

Nykyinen linja muutetaan nopeasti koottavien jakelukeskustraktoreiden pikakokoonpanolinjaksi. Järjestelmään lisätään aivan uusi viimeisintä tekniikkaa käyttävä ”flex-linja” Kalmarin täyssähköisten ja muiden huippuluokan terminaalitraktorimallien volyymituotantoa varten.

Laajennushankkeen keskeinen ajatus on vastuullisuus – tehdas hyödyntää ekotehokasta valaistusta, maksimoi uusiutuvan energian käytön ja noudattaa materiaalinkäsittelyprosesseja, jotka on suunniteltu minimoimaan jätteen määrä. Tehdas on suunniteltu myös henkilöstön hyvinvointia silmällä pitäen, sillä keskeisiä näkökohtia ovat turvallisuus ja kokoonpanotoiminnan ergonomia.

Kalmar Mobile Solutions -yksikön johtaja Michel van Roozendaal kertoo: ”Odotamme kovasti tätä valtavaa harppausta Pohjois-Amerikan markkinoilla. Kun laajennus avataan vuonna 2023, olemme toteuttaneet visiomme Kalmarin älykkäästä tehtaasta, jossa on täysin digitaaliset kokoonpanoprosessit. Tehtaasta tulee Pohjois-Amerikan selkeästi suurin terminaalitraktorien tuotantolaitos ja lisäksi varsinainen amerikkalainen voimanpesä ekotehokkaiden lastinkäsittelylaitteiden valmistukseen.”

“Tämä investointi vahvistaa hienosti markkina-asemaamme Pohjois-Amerikassa. Uusi, älykäs kokoonpanolaitos lyhentää merkittävästi toimistusaikojamme parantaen samalla myös turvallisuutta, laatua sekä koko tuotantoprosessin tehokkuutta. Toiminnallamme on pitkä historia täällä Ottawassa ja olemmekin iloisia, että voimme jatkaa kasvutarinaamme tässä yhteisössä”, sanoo Alan Wilson, Kalmarin Ottawan tehtaan tuotantojohtaja.


Lisätietoja:

Michel van Roozendaal, Kalmar Mobile Solutions -yksikön johtaja

Maija Eklöf, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kalmar, puh. 020 777 4096, maija.eklof@kalmarglobal.com

Kalmar tarjoaa markkinoiden kattavimman valikoiman lastinkäsittelyratkaisuja ja -palveluja satamiin, terminaaleihin, jakelukeskuksiin ja raskaan teollisuuden käyttöön. Kalmar on edelläkävijä terminaalien automatisoinnissa ja energiatehokkaassa konttien käsittelyssä. Joka neljäs kontti ympäri maailman siirretään Kalmar-ratkaisun avulla. Kalmarin laaja tuotevalikoima, maailmanlaajuinen palveluverkosto ja kyky integroida terminaalien eri prosessit saumattomasti toisiinsa tehostavat asiakkaan liiketoiminnan tuottavuutta kaikilla osa-alueilla. www.kalmarglobal.com

Kalmar on osa Cargotec-konsernia. Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) liikevaihto oli vuonna 2021 noin 3,3 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 11 000 henkilöä. www.cargotec.com


Liite:

Mitä mieltä olet sivustosta?