menu

Liiketoiminta:

{{displayStock}}

Pörssitiedote

Cargotec käynnistää omien osakkeiden hankinnan

26.2.2007

26.2.2007 18:55|

Pörssitiedote, 26. helmikuuta 2007 klo 18.55

Cargotec Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää 26.2.2007 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antamaa valtuutusta omien osakkeiden hankintaan.

Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä tulee olemaan alle 10 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden äänimäärästä eli enintään 6 400 000 kappaletta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 952 000 kappaletta ja B-sarjan osakkeita enintään 5 448 000 kappaletta.

Valtuutuksen mukaisesti osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yrityskauppojen ja muiden järjestelyiden rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi, yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

B-sarjan osakkeet hankitaan markkinahintaan julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä. A-sarjan osakkeet hankitaan pörssin ulkopuolelta samaan hintaan kuin hankintapäivänä Helsingin Pörssissä yhtiön B-sarjan osakkeesta maksettu keskihinta. Osakeostoista tiedotetaan hankintapäivinä pörssi-ilmoituksella.

Osakeostot alkavat aikaisintaan 12.3.2007.

Lähettäjä:
Cargotec Oyj

Kari Heinistö
varatoimitusjohtaja

Eeva Mäkelä
sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja

Lisätiedot:
Kari Heinistö, varatoimitusjohtaja, puh. 0204 55 4256
Eeva Mäkelä, sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja, puh. 0204 55 4281

Cargotec on maailman johtava lastinkäsittelyratkaisujen toimittaja, jonka tuotteita käytetään tavaravirran eri vaiheissa laivoissa, satamissa, terminaaleissa, jakelukeskuksissa ja lähikuljetuksissa. Konsernin tuotemerkeillä Hiab, Kalmar ja MacGREGOR on markkinajohtajan asema, ja ne tunnetaan asiakkaiden keskuudessa kaikkialla maailmassa. Cargotecin liikevaihto on 2,6 miljardia euroa. Konsernilla on lähes 9 000 työntekijää ja toimintaa noin 160 maassa. Cargotecin B-sarjan osakkeet on noteerattu Helsingin Pörssissä.

www.cargotec.fi